KNX Finlandin syyskokous pidettiin 29.11.2018 Helsingin Postitalolla

Syyskokous hyväksyi hallituksen esittämän toimintasuunnitelman ja talousarvion toimintakaudelle 2019. Jäsenryhmiin, liittymis- ja jäsenmaksuihin ei ole odotettavissa muutoksia.


Toiminnanjohtajan ja puheenjohtajan katsaus luettavissa tästä.


KNX Finlandin syyskokous pidettiin perinteiseen tapaan Helsingin Postitalolla. Yhdistyksen sääntömääräinen kokous aloitettiin yhteisellä lounaalla, minkä jälkeen KNX Finlandin puheenjohtaja Veijo Piikkilä ja toiminnanjohtaja Alexandre Zaitsev kertoivat katsauksessaan toimintakaudesta ja tulevaisuuden suuntaviivoista. Katsauksessa syvennyttiin markkinointiin, koulutukseen ja kehityshankkeisiin. Keskustelua herätti lokakuussa järjestetty KNX 10 vuotta Suomessa -juhlaseminaari, joka veti paikalle 220 henkilöä. Tapahtuma oli suuri menestys, ja seuraava vastaavanlainen mutta maailmanlaajuisessa mittakaavassa järjestetään vuonna 2020, kun globaali KNX-organisaatio juhlii KNX-standardin 30 vuoden merkkipaalua.

Toiminnanjohtajan mukaan jäseniä on tullut yhdistykseen lisää, mutta muutama jäsen on myös poistunut riveistä johtuen mm. liiketoiminnan lopettamisesta tai jäsenyyden siirrosta. Zaitsevin mukaan oppilaitoksilla on ollut vaikeat vuodet, ja tämä näkyy myös jäsenmärissämme, nimittäin suurin osa erohakemuksista on tullut koulujen puolelta. Jäseniä on tällä hetkellä 101, joista 53 suunnittelutoimistoa tai urakointiliikettä, 34 ammatti- tai ammattikorkeakoulua, yksi teknillinen yliopisto, 12 valmistavaa yritystä tai maahantuojaa sekä yksi tukkuliike.

Toiminnanjohtajan mukaan toimintakausi 2018 oli tuottoisa ja yhdistyksen talous on vankalla pohjalla. Zaitsev muistutti, että yhdistyksen tarkoituksena ei ole tehdä tulosta, mutta seuraavien toimintakausien suunnitelmanmukaiset ja menossa olevat hankkeet vaativat rahoitusta.

Katsauksessa otettiin esille myös yhdistyksen strategiatyö ja todettiin, että sääntömääräiset ja lakisääteiset asiat ovat täytetty.

Varsinaisessa kokouksessa edettiin yhteisesti hyväksytyn työjärjestyksen mukaisesti. Vuosikokous hyväksyi hallituksen esittämän toimintasuunnitelman ja talousarvion toimintakaudelle 2019. Jäsenryhmiin, liittymis- ja jäsenmaksuihin ei ole odotettavissa muutoksia. Tärkeänä pidettiin sitä, että omapääoma riittää seuraavien toimintakausien rahoittamiseen.

KNX 30.11.2018