LEED kultatason Indigo hotellin KNX-automaatio mukautuu muutoksiin

Helsingin Bulevardilla sijaitseva hotelli Indigo koki saneerauksessa täydellisen muodonmuutoksen 1960-luvun toimistorakennuksesta boutique -hotelliksi. Energiapihistä Indigosta tulikin Suomen ensimmäinen hotellirakennus, joka sai kultatason LEED-ympäristösertifikaatin.


Nostot:

Restel-ketjun uusista hotelliprojekteista vastaava kehityspäällikkö Mikaela Pomrén kertoo, että yleisten tilojen valaistuksessa älykkäät automaatio–ratkaisut ovat heillä jo yleisesti käytössä. Hotellihuoneiden sähköjen KNX-ohjausta sen sijaan hyödynnettiin ensi kertaa Hotelli Indigossa, joka avasi ovensa maaliskuussa 2015.

 - Harvinaisen selkeä ohjausjärjestelmä, kehuu Pomrén ABB:n 12-tuumaista kosketusnäyttöä. Kosketusnäytöllä voi ohjata kaikkia KNX-järjestelmän toimilaitteita, valaistuksesta aina verhomoottoreihin ja huonetermostaatteihin. Kosketusnäytön toimintoja voi ohjata myös Android- ja Apple iOS-laitteilla oman mobiilisovelluksen avulla.

Pomrén selaa valaisinryhmiä: pysäköintihallin valoja ohjaavat liiketunnistimet, aulatiloissa on oma valaistusohjelmansa niin aamulle, iltapäivälle kuin yölle.

 - Valaistuksen vuorokausi- ja vuodenaikaohjelmia hiottiin monta kertaa käyttöönottovaiheessa, Pomrén kertoo. Kun valaisimet on kytketty KNX-automaatioon, on valaistuksen räätälöinti helppoa.

Pomrénin mielestä investointi älykkääseen sähköjärjestelmään kannattaa.

 - Tämä maksaa vähän ylimääräistä tekovaiheessa, mutta tulevaisuudessa ei enää tarvitse tehdä kaapelointimuutoksia.

 - Luovumme pikkuhiljaa avainkorteista, Pomrén kertoo. Kun avainkortti on alun perin ohjelmoitu yhdeksi KNX-järjestelmän tilanteista, on muutos helppo toteuttaa.


Koko juttu on luettavissa tästä.
Tutustu myös Sähkö & Tele 4/2018 -lehteen.


Alkuperäinen teksti Petja Partanen, Sähkö & Tele 4/2018
Nostot KNX Finland


KNX 2.8.2018